tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulupukki matkaan jo käy

Mopediclupin jäsenet valmistautuvat jälleen läheistensä kanssa joulunviettoon.

Joulun alusajan kelit ovat tänä vuonna olleet kovin vaihtelevat joskin nyt on oikeastaan tämän talven ensimmäiset pakkaset, joita riittänee yli joulunkin. Nyt ei tarvitse Joulupukin puolesta huolestua, että pääseekö hän käymän porollaan ja pulkallaan jokaisessa paikassa, sillä lunta riittää aivan eteläistä Suomea myöten.

Joulupukki on ollut jo vuosisatojen ajan hyvin kekseliäs ja ottanut huomioon myös vaihtelevat keliolosuhteet. Tänä vuonna mopoileva pukkikin vaihtanee kulkupelinsä ehkä toiseen tai sitten ei. On siis todettava, että joulupukki jo matkaan käy.

MC Varatuluppa ry toivottaa jäsenilleen, heidän perheilleen, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille asiasta kiinnostuneille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Huipentuma on koettu ja talkootyöt kuitattu

MC Varatuluppa ry:n toimintavuoden huipentumaa on koettu ja talkootuotot kuitattu. Mopediclupin perinteistä kotimaisen kulttuurin iltaa vietettiin lauantaina 29.11.2014. Ilta alkoi Kirkkokadun Teboililla omistajan tarjoamilla pullakahveilla. Tämän jälkeen iltaa jatkettiin Joensuun Kuntokeitaalla keilaamisen merkeissä. Tunnin mittaisessa turnauksessa pelimiehet erottuivat toisistaan joskin sillä ei ollut varmaan juurikaan merkitystä tuloslaskennassa.

Ilta huipentui kreikkalaisen ravintolan pikkujoulubuffetin syömiseen. Palautteesta päätelleen missään ei ole syöty niin hyvin kuin täällä. Lienee ollut siis hintalaatusuhde kohdallaan ja näin ollen talkootunneista saatu korvaus tullut kuitatuksi asianmukaisesti eli yhteiseen hyvään se on käytetty.

No sitten tuloksiin. Tuomarineuvosto taas suhmuroi tuloksia, joihin ei ollut edes valitusoikeutta. Olevinaan keilaajaksi tuli Tarmo Hämäläinen, keskivertokeilaajaksi Jouko Pajarinen ja keilakunkuksi Jukka Mujunen, jotka kaikki saivat pystin palkintojenjakotilaisuudessa illan päätteeksi.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Toimintavuoden loppuhuipentuma

MC Varatuluppa ry:n toimintavuosi alkaa vedellä viimeisiään ja on aika kokoontua loppuhuipentumaan eli kotimaisen kulttuurin iltaan lauantaina 29.11.2014. Kulttuuritarjonta aloitetaan jälleen Kirkkokadun Teboililta ja siitä sitten edelleen männään selvittelemään jäsenten välejä keilaamalla. Siitä illasta ja sen tuloksista uutisoidaan sitten erikseen.

Toimintavuosi ei sinänsä vielä pääty, sillä meillä alkaa Kulhon jääkiekkokaukalon jäädytykset joulukuun puolivälissä, mikäli keliolosuhteet sen sallivat. Toimintavuosi päättyy sitten vuosikokoukseen aivan vuoden lopussa.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kesäkalastusillan satoa

MC Varatuluppa ry:n kesäkalastusiltaa hyvälle lammelle vietettiin pe 15.8.2014. Kokoonnuttiin Kulhon lavalle, josta sitten mopedimatkan verran kalapaikoille. Rantaongintaa rantavesistä ja kalaahan tuli hirmuisesti. Jouko K onki toistakiloisen lahnan. Tunnelmat olivat niin tiiviitä, ettei kuvaamaan ehtinyt, joten ohessa kuvia puitteista.




perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannusaatonajo ajettiin koleassa säässä

MC Varatuluppa ry:n jäsenet ajoivat juhannusaaton ajonsa tällä kertaa koleassa juhannusaaton säässä. Kaikkiaan mukana oli peräti 17 jäsentä, joista 2 uusinta hyväksyttiin samalla yhdistyksen jäseneksi. Aatonajo suuntasi perinteisesti Kettuvaaran kautta Joensuun torille. Marttakahviossa juotiin piirakkakahvit ja sen jälkeen itsekukin teki toriostoksia. Komea moporivistö kiinnosti ihailijoita kysymään mopojen ijistä tai jopa kuvaamaan niitä.

Tämän jälkeen ajettiin kiekko keskustassa ja sitten suunnattiin uudelle Pielisjoen ylittävälle sillalle. Sillalle mentiin kuitenkin mopoja työntäen, koska kyseessä on vain polkupyörä- ja jalankulkuliikenteelle tarkoitettu silta.

Kotimatkalle suunnattiin vielä Karsikon kautta ja siinä porukka sitten hajosi suuntaan jos toiseen. Kuluho- ja iikseläiset kokoontuivat vielä Kulhon entiselle kyläkaupalle.

MC Varatuluppa ry toivottaa Hyvää Juhannusta!









perjantai 6. kesäkuuta 2014

Juhannusaatonajo 2014

MC Varatuluppa ry:n perinteinen juhannusaatonajo ajetaan juhannusaattona 20.6.2014. Kokoontuminen entisen Kulhon Raudan linja-autopysäkillä klo 8. Suuntana on Joensuun kauppatori ja siellä Martta-kahvio. Toriostosten jälkeen toista kautta pihhaan, minkä jälkeen juhannuksen vietto voi alkaa.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tilit on tehty

MC Varatuluppa ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin tiistaina 29.4.2014 klo 17 alkaen tällä kertaa Ylämyllyn Shellin kokoustiloissa. Paikalla 10 yhdistyksen jäsentä. Tila valikoitui kokousisännän valitsemana. Kokouksen aluksi kuultiin paikallisen vakuutusyhtiön edustajan 96 "kalvon" slideshow vakuutuksista. Samalla isäntä tarjosi kahvit suupaloineen.

Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin vuoden 2013 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä kuultiin toiminnantarkastajien seikkaperäinen kirjallinen lausunto yhdistyksen tilivuoden toiminnantarkastuksesta. Sen perusteella jäi hieman epävarma olo, kun kokousväki ei ymmärtänyt tekstistä puoliakaan. No joka tapauksessa yhdistyksen toiminta todettiin sääntöjen mukaiseksi ja vastuuhenkilöille myönnettiin vastuuvapaudet.

Seuraava yhdistyksen jäsentapahtuma on juhannusaatonajo juhannusaattona 20.6.2014. Kokoontuminen Kulhon Raudan pysäkille klo 8.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Protesti kalastustapahtumasta

MC Varatuluppa ry:n kevätperinteen mukainen kevätkalastuspäivä hyvälle lammelle järjestettiin la 12.4.2014. Vaikka kyseessä ei ollut kilpailu, niin siitä tehtiin protesti, jonka käsittely tätä kirjoitettaessa on vielä kesken.

Tosiaan yhdistyksen kevätkalastuspäivää vietettiin la 12.4.2014 ja tällä kertaa pilkkijät suuntasivat Koitereelle tai ainakin sinnepäin ne ilmoittautuneet lähti. Seitsenpäinen ammattikalastajien joukko pilkki jonkin aikaa ja kalaa tuli  jälleen metritolokulla. Kilpailuhenkisen kilpailun, sarja K-60 voitti Sakari (Helkama Kaveri) tuloksella 2,555 m, toiseksi tuli Pertti (Tunturi) 0,749 m ja kolmanneksi Teuvo (Tunturi) 0,165 m. Yleisen sarjan voitti Tarmo (Tunturi) tuloksella 1,880 m, toiseksi tuli Kari (Rex Sachsmaster, 0.848 m ja kolmanneksi Jouko P tuloksella 0,800 m. Lähestulkoon jokainen osallistuja sai ansaitsemansa pystin.

Tulokset tosiaan ovat vielä epäviralliset, koska kilpailun toteutuksesta on jätetty protesti, jonka käsittely kestää aikansa.

 
Protestipäätöstä odotellessa hyvää Pääsiäistä ja loppukevättä!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vuosikokous ti 29.4.2014 klo 17

MC Varatuluppa ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 29.4.2014 klo 17 alkaen Ylämyllyn Shellin kokoustiloissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat.

Kokouksen tarjoaa vakuutusyhtiö IF, jonka edustaja esittelee vakuutustuotteitaan kokouksen aluksi. Kahvitarjoilu!

Tervetuloa jäsenet!

Hallitus

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kaukalokausi on ohi

Kulhon jääkiekkokaukalon jäädytyskausi on päättynyt. Kausi oli monimuotoinen kelien suhteen. Kaukalo saatiin kuitenkin käyttökuntoiseksi talkootyöllä. On aika kiittää sekä kaukalon käyttäjiä että jäädyttäjiä tästä kaudesta. Loppuvuodesta palataan taas asiaan - ehkä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kaukalo on luistelukunnossa

Kulhon koulun jääkiekkokaukalo on saatu lopulta luistelukuntoon vaikeuksien katta. Joulukuun alussa hyvin käynnistynyt jäädyttäminen meni tällä kertaa hukkaan eli valui hiekkaan loppukuun helteiden myötä. Nyt jää on luistelukunnossa ja yhdistyksemme jäädyttää kaukaloa pääsääntöisesti tiistai-iltaisin. Jään höyläystä on parin viikon välein.

Terveisin
Jäädyttäjät