tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kuvasatoa MC Varatuluppa ry:n pilkkikisoista 17.4.2010










PILKKIKISAAN OSALLISTUNEITA JA PALKITTUJA. PALKINTOJEN JAKAJANA KARI.

MC Varatulupan kevätpilkki pilkittiin la 17.4.2010 Sotkumassa

Pilkkikisaan osallistuneita aurinkoisessa säässä. Vain mopot puuttuu.
Sarjan 60K voittaja Pertti huimalla puolentoistametrin kalasaaliillaan.
Pertin saalis oli enemään kuin muiden yhteensä.
Sarjan 60K voittaja Pertti palkintoa vastaanottamassa.



Kiertopalkinnon voittaja Jukka.


Potrettikuva pilkkikisan voittajista.


MC Varatulupan perinteinen kevätpilkki pilkittiin tällä kertaa Polvijärven Sotkumassa "kalaisalla lammella". Aurinkoinen kevätsää houkutteli matkaan mopediklubin yhdeksän (9)
maksavaa jäsentä. Vain mutama oli jäänyt pois syystä tai toisesta. Jäätä kalaisella lammella oli
kairattavaksi asri, mikä mahdollisti kevätretken läpiviemisen suunnitelmien mukaisesti.

Pilkkitapahtuman kilpailuvietti oli sen verran vahvassa tunnelmassa, että päästiin häiritsemään
erään mökkiasukkaankinkotirauhaa. Asiallisella käyttäytymisellä selvittiin siitäkin vastoinkäymisestä.

Pilkkitapahtumasta tuli kuin tulikin kilpailu, jossa oli kaksi sarjaa eli yleinen sarja ja sarja 60K.
Yleisen sarjan voitti Vesa, joka oli saanut kalaa reilut puolimetriä. 60K-sarjan voitti Pertti yli puolentoista metrin tuloksella. Suurimman kalankin sai Pertti. Pertti oli kilpailussa täysin ylivoimainen, sillä hänen tuloksensa oli suurempi kuin kaikkien muiden yhteensä. Pertti lohdutti
meitä kilpailun häviämisestä vaatimattomalla tyylillään. Jukka voitti arvalla pilkkitaphtuman kiertopalkinnon.

Tapahtuman päätteeksi nautittiin rantakvikossa keitety nokipannukahvit, paistettiin makkarat ja nautittiin muista virvokkeista.

Kiva päivä!

Matti / Official writer of MC Varatuluppa. Editor MCvaratuluppadmin.