sunnuntai 8. elokuuta 2010

Peräkonttikirppiksen tuotto 68 €

MC Varatuluppa ry:n peräkonttikirppiksestä saaduksi tuotoksi tuli 68 €. Tuotto koostui paikkamaksuista ja mopokerhon nimissä myydyistä tavaroista. Tuotosta on vähennetty jo kaikki ilmoituskulut. Tuotto tullaan käyttämään hyväntekeväisyyteen tai muuhun vastavaan kohteesen. Valittu kohde ilmoitetaan erikseen näillä sivulla.

Viimeinen Suomessa valmistettu mopomalli





Tunturi Hopper on viimeinen mopomalli, jota valmistetiin Suomessa. Kuvien mopo (yllä) on tällä hetkellä yhden MC Varatuluppailijan kesämökillä ja ei ole rekisterissä. Mopo on tarkoitus ottaa käyttöön ja rekisteröidä ensikevääksi.

Hopperin taru alkoi vuonna 1991,jolloin Tunturin suunnittelijoiden aikomuksena oli kehittää nuorisolle "täydellinen pienipyöräinen", joka on kotonaan niin asvaltilla kuin maastossa. Eli siis kotimainen kilpailija Honda Monkey:lle ja Suzuki PV:lle. Hopperista ei kuitenkaan tullut suurta menestystä. Tunturi oli kyllä panostanut valoihin ja ohjausvälineisiin, mutta Hopperissa oli sama huono italialainen koneen alakerta kuin Tunturi Tigerissä.

Hopperin valmistus aloitettiin vuonna 1991 ja lopetettiin samalla kun Tunturi lopetti muidenkin mopojen valmistuksen 1996. Viimeiseksi vuosimalliksi jäi 1997.

Peräkonttikirppis 7.8.2010 Kulhon pesäpallokentällä.


Luukut auki ja asiakkaiden odottelua. Alueella oli myytävänä myös kaksi kappaletta mopoja (Tunturi ja Rex) ja mopoprojekti (Jupiter).


Kaupat syntyi ja orava sai uuden omistajan


Tavaroiden tutkimista ja ostopäätöksen tekemistä

MC Varatuluppa ry järjesti yhteistyössä Iiksenniityn Marttayhdistyksen kanssa peräkonttikirppiksen Kulhon pesäpallokentällä la 7.8.2010 klo 10 alkaen. Laajamittaisesta ilmoittelusta huolimatta paikalle saapui vain pari kourallista kirppismyyjiä peräkontteineen tai kärreineen. Helteisen sään vaikutus näkyi sekä kirppismyyjien että ”ostajien” määrässä. Tavara teki kuitenkin sen verran kauppansa, että jokainen myyjä sai kulunsa pois.


Tehokkaista järjestelyistä vastasi MC Varatuluppa muine vastuuhenkilöineen. Marttojen kahvit ja muurinpohjaletut maistuivat jokaisen niitä nauttineiden suissa.


MC Varatuluppa kiittää yhteistyökumppani Iiksenniityn Marttayhdistysta toteutuksesta. Kiitos kuuluu myös Kulhon Kunto ry:lle, jolta saatiin pesäpallokenttä, huoltokopit ja kioski käyttöön veloituksesta.


MC Varatuluppa ry:n hallitus osoittaa tapahtumasta saadut myyntipaikkamaksut erikseen nimettävään hyväntekeväisyyskohteeseen.




Teksti Matti ja editointi Pekka